Veikkaus Vähentää Henkilöstöä!

Kotimainen monopoliyhtiö Veikkaus ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että se aikoo vähentää jopa 400 henkilöä. Se on suunnitellut lopettavansa kaiken pelipöytätoiminnan ravintoloissa. Muutenkin yhtiön tukitoimintoja sekä asiamiesmyyntiä rakennetaan uudelleen. Tähän muutokseen liittyvät myös Veikkauksen kanssa ketjuyhteistyötä tekevät tahot.

veikkaus leikkaa tyopaikkoja

Muutoksen takia Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut. Niiden piiriin lukeutuu yhteensä jopa 1 300 henkilöä. Arvioidut henkilöstövähennykset tulevat kohdistumaan ennen kaikkea niihin työntekijöihin, joilla on vain osa-aikainen sopimus. Useimmiten juuri pelinhoitajilla on tällaiset sopimukset. Yhteensä Veikkauksen palveluksessa työskentelee noin 2 000 henkilöä, joten leikkausten voidaan sanoa olevan valtaisia.

Jopa puolet kaikista neuvottelujen piiriin lukeutuvista henkilöistä työskentelee pääkaupunkiseudulla. Loput sen sijaan levittäytyvät kaikkialle Suomeen. Muutoksilla ei pitäisi ainakaan ennakkotietojen mukaan olla vaikutuksia asiamiesten myyntiverkostoihin.

Kaikkiaan Veikkauksella on ollut toiminnassa jopa 187 pelipöytää. Ne on sijoitettuina yhteensä 162:een ravintolaan. Pelaaminen on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän nettiin.

Miksi Uudelleenjärjestely?

Rakenteen laittaminen uusiksi liittyy toiminnan tehostamiseen. Veikkauksen toiveissa on vähennysten kautta saada aikaiseksi aiempaa parempi kustannusrakenne. Maailma on muuttunut, pelaajat ovat muuttuneet ja ennen kaikkea, pelitavat ovat muuttuneet.

Nettikasinomarkkinoilla jo pitkään kiristymässä olleelle kilpailulle ei ole nähtävissä minkäänlaista loppua, tai edes sen suurempaa rauhoittumista. Yhä useampi suomalainen pelaaja kiikuttaa kolikkonsa nimenomaan ulkomaisten nettikasinoiden pariin, sillä näissä pelitarjonta ja erilaiset edut ovat totutusti Veikkausta parempia. Veikkauksen oma nettikasino ei ole toteutuksessaan järin mielenkiintoinen.

Valtaosa ulkomaisista nettikasinoista näyttää ja toimii huomattavasti paremmin. Lisäksi, Veikkauksen kautta pelaajat eivät tavallisesti saa läheskään yhtä houkuttelevia (ja myös kannattavia) etuja, kuin ulkomailta operoitavilta nettikasinoilta.

Edelliset Vähentämiset Vain Noin Puolitoista Vuotta Aiemmin

Veikkauksen tämänvuotiset vähennykset ovat tietynlaista jatkumoa vuonna 2017 tehdyille muutoksille. Jo tuolloin Veikkauksen leivistä irrotettiin yhteensä 129 työntekijää. Jo yt-neuvottelujen aikana Veikkaukselta irtisanoi itsensä jopa lähes 70 henkeä.

Sillä ei kuitenkaan ollut suurta vaikutusta alkuperäiseen irtisanomistarpeeseen, joka oli neuvottelujen alkaessa 140 työntekijää. Tuolloin ammattiliitto Pro ilmaisi, että Veikkaus ei sen mielestä ole toiminut tilanteessa laissa määriteltyjen säädösten tavala. Sen mukaan yhtiö oli tehnyt päätöksen henkilöstön vähentämisestä jo ennen kuin yt-neuvottelut edes alkoivat.

Siten työntekijöillä ei ollut itse minkäänlaista vaikutusvaltaa neuvottelujen lopputulosta silmälläpitäen. Lisäksi Pro katsoi, että neuvottelujen päätyttyä tehtävillä vähennyksillä olisi vaikutuksia jäljellä olevien työntekijöiden tilanteeseen: töistä ei selvittäisi noudattamalla normaalia työaikaa.

Veikkauksen Markkina-asema Murenee

Olemme jo pitkään arvosteluissamme ja muissa artikkeleissamme pohtineet sitä, miten kauan Veikkaus voi yhtiönä säilyttää Suomessa nykyisen asemansa. Euroopan Unionin lainsäädäntö on mahdollistanut sen, että me suomalaisetkin olemme vihdoin saaneet valita, missä pelaamme. Ulkomaiset nettikasinot ovat pelaajan kannalta lähes poikkeuksetta se parempi valinta.

Niissä pelien palautusprosentit ovat lähtökohtaisesti korkeammalla, ja pelivalikoimassa riittää ihasteltavaa vaativammankin pelaajan makuun. Myös bonukset ja erilaiset uskollisuusohjelmat, sekä miljoonia euroja sisältävät jackpot-pelit ovat takuulla nakertaneet palasia Veikkauksen suosiosta. Tämä kaikki on tapahtunut siitä huolimatta, että ulkomailta operoivat netticasinot eivät saa lain mukaan mainostaa Suomessa. Eikö jo tämä kerro, miten kyllästyneitä suomalaiset ovat holhoukseen ja rajoituksiin?

Viimeiset pari vuotta ovat selkeästi osoittaneet, että Veikkauksen asema on murenemassa, pala palalta. Se on yrittänyt parannella omaa nettikasinoaan lisäämällä sinne kovia nimiä, kuten NetEnt, mutta emme jaksa uskoa, että tämä sitä enää pelastaa. Casinopilotin toimitus jää mielenkiinnolla seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Varmaa on se, että monopoliasema ei ole tulevaisuudessa enää ratkaisu, ei valtion tai Veikkauksen itsensäkään kannalta. Pelimarkkinat tulee vapauttaa, kuten kasinoharrastajat ja -ammattilaiset ovat jo vuosia vaatineet.

 

Oliko mielestäsi tästä sivusta apua?

Keskiarvo: 3/5 Luokituksia: 2

author
Kirjoittaja: Ville Kivisto Kasinoalan todellinen konkari. On työskennellyt alalla erilaisissa rooleissa jo yli 9 vuotta, joten oli äärimmäinen ilo saada Ville tiimiin jakamaan tietouttaan sekä kasinoista että voittojen maksimoinnista eri peleissä.
Pävitetty Pvm 21/02/2022